Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja
Onneli

Tervetuloa Onnelin puuhien pariin!

Puuhani liittyvät enimmäkseen ruokaan ja leivontaan, mutta saattaapa täältä myös askarteluun ja piirtämiseen liittyvää löytyä.

Olen vm -78. Tällä hetkellä olen kotiäiti ja kanssani asustelevat rakkaani eli aviomies, tytär 10/07, poika 03/10 sekä 11- ja 12-vuotiaat kissat, Viivi ja Oliver.

Herkullisten blogien kautta innostuin toden teolla ruoanlaitosta ja leipomisesta!! Alan koulutuksia minulla ei ole eli harrastepohjalla ja harjoitellen sukeltelen uusiin kokkailuseikkailuihin. Sukujuureni tulevat isäni puolelta U.S.A:sta, joten leivontapuolelta löytyy myös jotain amerikkalaista.

Toivottavasti viihdyt täällä Ruusukujallani {#emotions_dlg.smile}

Kaikki kuvat ovat omiani. Ethän siis kopioi niitä, kiitos!

"Se näytti aivan tavalliselta sokerikakulta, mutta jokainen suupala maistui aivan erilaiselta, yksi suklaalta, toinen vaniljalta, kolmas sitruunalta, neljäs mantelilta.

-Kakku taitaa maistua teille, Tangelstiina hymyili.

-Se on hirveän hyvää, Onneli sanoi ja otti vielä kolmannenkin palan."

(Onnelin ja Annelin talo, Marjatta Kurenniemi)


Kävijöitä 1.10.2010 alkaen

Leivontafoorumeja

Suklaapalat (tai kaakaopalat)

Tulipa pitkästä aikaa leivottua jotakin! Äitini oli tehnyt näitä äitienpäivänä ja ihastuin ikihyviksi näiden mehevään ja täyteläiseen makuun. Nämä muistuttavat paljon mokkapaloja. Päätin tehdä näitä erääseen kivaan vuosittaiseen tapaamiseen, jossa on mukana joukko äitejä ja lapsia. Ohje on Yhteishyvä-lehden Ruoka-liitteestä 2.11.

Minä täällä edelleen mahaani kasvattelen :) Arkipuuhien lisäksi en ole tosiaan paljon viime aikoina jaksanut leipoa. Ja aika supistusherkkänäkin edelleen ollaan. Mutta olipahan virkistävää päästä taas leipomaan ♥

Tein nyt taikinan pellille ja 1,5-kertaisena. Laitan tähän ohjeen niin kuin se on lehdessä.

Suklaapalat

150 g margariinia

3 dl ruokokidesokeria (tavallinenkin sokeri toki käy)

3 kananmunaa

2 1/2 dl vehnäjauhoja

1 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus

50 g margariinia

4 dl tomusokeria

1 rkl kaakaojauhetta

noin 2 rkl vettä

Pinnalle

tomusokeria tai strösseleitä/nonparelleja

Vaahdota pehmeä margariini ja sokeri. Lisää munat yksitellen koko ajan vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi seos taikinaan. Levitä taikina leivinpaperoituun noin 25 × 30 cm kokoiseen uunivuokaan. Paista pohjaa 175-asteisessa uunissa keskitasolla noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista kuorrute. Sulata margariini ja sekoita joukkoon loput ainekset. Kaada kuorrute heti hieman jäähtyneen levyn päälle ja levitä se tasaiseksi. Ripottele pinnalle strösseleitä/nonparelleja tai siivilöi tomusokeria.

Pekoni-kinkkupasta

Tämäkin ruoka on tehty jo muutama viikko sitten. Ja sen on tehnyt mieheni! Oli hyvää, varsinkin kun raaka-aineet olivat ehtaa tavaraa :)

Pekoni-kinkkupasta

130 g pekonisuikaleita

noin 70 g kinkkukuutioita

2 1/2 dl ruokakermaa 4 %

maustepippuria

Lisäksi

tuorepastaa (kahdelle hengelle mitattuna)

(ruusu)suolaa

oliiviöljyä

Paista pekonisuikaleet ja kinkkukuutiot rapeiksi ja kypsiksi pannulla. Lisää ruokakerma ja mausteet ja anna muhia hetki.

Kiehauta vesi kattilassa ja mausta se suolalla. Lisää tuorepasta ja keitä kypsäksi. Valuta pasta ja lisää siihen oliiviöljy. Sekoita joukkoon pekoni-kinkkupasta. Kaveriksi sopii vaikkapa raikas salaatti.

 

Kookos-broilerikastike

Ei paljon arkisempi annos voisi olla :) Siitä on jo muutama viikko aikaa kun tätä ruokaa tein. Tämä oli sellainen hetken mielijohde-kastike.

Kookos-broilerikastike

450 g broilerin rintafileitä

1-2 rkl oliiviöljyä

kreikkalaista broilerimaustetta (ei sisällä suolaa)

noin 3/4 tl (ruusu)suolaa

400 g kookosmaitoa

1 1/2 rkl vehnäjauhoja + tilkka vettä

Leikkaa broilerin rintapalat pieniksi (tai isommiksikin) paloiksi. Mausta ne öljyllä, broilerimausteella ja suolalla. Anna maustua noin 1/2 h tai yön yli. Paista broileripalat pannulla kypsiksi. Lisää sekaan kookosmaito. Sekoita vehnäjauhot vesitilkkaan ja kaada joukkoon. Anna olla/muhia keskilämmöllä noin 10 minuuttia välillä sekoitellen.

Tarjoa esimerkiksi riisin tai perunamuusin kanssa.

Donitsit

Pitihän sitä nyt jotain leipoa vapuksi :) Maku-lehdessä 2/12 oli kivoja munkkiohjeita ja donitsiohje. Päätin tehdä donitseja, koska niitä en ole aiemmin tehnyt. Olivat lisäksi nopeammat tehdä, koska niitä ei tarvinnut kohottaa. Maistoin jo salaa yhden donitsin tänään ja ihanhan se donitsilta maistui :) Kivaa vaihtelua perinteiselle vappumunkille!

Minulla tuli tällä ohjeella 10 isompaa (halkaisija noin 8 cm) ja 8 vähän pienempää donitsia. Minä käytin pikkudonitseihin nyt kaupan valmista kinuskikastiketta (Valio Vanilla täyteläisen pehmeä kinuskikastike), koska minulla ei ollut enää kermaa kinuskintekoon.

Tässä vielä ohje kuohkeille munkeille. Täällä niitä on kuorrutettuina ja täytettyinä.

Donitsit

50 g voita

1 dl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 kananmunaa

7 dl vehnäjauhoja

2 1/2 tl leivinjauhetta

1 tl kardemummaa

1/2 tl (ruusu)suolaa

2 dl kevytkermaa

Paistamiseen

rypsiöljyä (laitoin noin 6-7 dl)

Pinnalle

sokeria

tai

kinuskikuorrutus:

2 dl kuohukermaa/vispikermaa

2 dl fariinisokeria

1 tl voita

+ nonparelleja, strösseleitä

Vatkaa kierrevatkaimella sokeri ja vaniljasokeri pehmeän voin joukkoon. Lisää munat yksitellen samalla vatkaten. Yhdistä kuivat ainekset ja lisää ne taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Käytä tässä vaiheessa puuhaarukkaa sekoittamisessa.

Kauli taikina jauhotetulla alustalla noin 1 cm paksuiseksi levyksi. Ota reiällisellä donitsimuotilla tai noin 8 cm halkaisijaltaan olevalla pyöreällä muotilla (käytin juomalasia) taikinalevystä paloja. Tee niiden keskelle reikä esimerkiksi pullonkorkilla. Muotoile reikäpalat ja ylijäänyt taikina uudelleen levyksi ja ota muotilla lisää paloja. Tee näin, kunnes taikina loppuu.

Kuumenna öljy kattilassa 170-180-asteiseksi. Laske reikäkauhan avulla donitsipaloja öljyyn 2-3 kerrallaan. Paista donitsit molemmin puolin kauniin ruskeiksi, 1-2 minuuttia/puoli. Nosta ne reikäkauhalla talouspaperin päälle valumaan.

Jos haluat sokeroida donitsit, tee se pian valmistumisen jälkeen, kun donitsit ovat vielä kuumia. Kuorrutus laitetaan donitseihin niiden jäähdyttyä.

Tee halutessasi kinuskikastike. Sekoita kerma ja fariinisokeri paksupohjaisessa kattilassa. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoittaen 15-20 minuuttia, kunnes kinuski on sakeaa. Sekoita voi valmiiseen kinuskiin. Kasta jäähtyneet donitsit varovasti yhdeltä puolelta kuorrutukseen ja anna jähmettyä. Jos haluat laittaa koristeeksi nonparelleja ja/tai strösseleitä, ripottele ne kinuskin päälle ennen kuin se jähmettyy.

Kinuskikuorrutteisia minidonitseja.

Sokeroituja, isompia donitseja.

Pala vappudonitsia :)

♥ Iloista vappumieltä kaikille! ♥

Mausteinen kasvispata

Tein tänään tätä kivan mausteista pataruokaa. Sain äidiltä lainaan Kotiliesi-lehden (nro 9) ja löysin tämän ohjeen siitä. Resepti on helsinkiläisen Erika Haakanan. Teen tätä varmasti toistekin. Inkiväärin jätin pois mieheni allergian takia.

Mausteinen kasvispata

4 rkl oliiviöljyä

1 rkl kanelia

1 rkl kurkumaa

1 1/2 tl kardemummaa

1 tl juustokuminaa

1 tl tuoretta inkivääriä raastettuna tai 2 tl kuivattua inkivääriä (jätin pois)

2-3 sipulia (laitoin 2)

2-3 valkosipulin kynttä (laitoin 2)

4 porkkanaa

800 g tomaattimurskaa

1 tlk kikherneitä

1 tlk kidneypapuja

(ruusu)suolaa (laitoin reilu 1 tl)

rouhittua mustapippuria

tuoretta persiljaa tai korianteria (minulla ei nyt ollut)

Kuutioi sipulit ja porkkanat (minä hienonsin sipulit). Hienonna valkosipulin kynnet. Kuumenna paistinpannussa öljy ja mausteet. Lisää sipulit, valkosipulit ja porkkanat ja kuullota niitä mausteöljyssä, kunnes ne ovat hieman pehmentyneet ja saaneet kauniin värin.

Valuta ja huuhtele kikherneet ja pavut siivilässä. Lisää pannuun tomaattimurska ja papuseos. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna hautua kannen alla vähintään 10 minuuttia ja enintään 30 minuuttia. Koristele lopuksi tuoreella persiljalla tai korianterilla.

Sopii tarjoiltavaksi sellaisenaan vaalean leivän ja salaatin kanssa. Lisuukkeeksi käy myös esimerkiksi quinoa.

Erilaiset palkokasvit ovat minusta kauniita ja herkullisia. Sopivat moneen ruokaan.

Jauheliha-perunasoselaatikko

Tässä taas yksi arkiruoka "reseptikirjaani" :) Tässä ohje miten tämän ruoan nyt tein. Sekaan voisi halutessaan laittaa myös hienonnettua, kuullotettua sipulia ja enemmän mausteita. Tämä oli kouluaikoina yksi herkkuruoistani kurpitsapikkelsin kanssa.

Jauheliha-perunasoselaatikko

noin 10 perunaa

vettä keittämiseen

noin 1 rkl (ruusu)suolaa (tai maun mukaan)

maitoa

noin 50 g voita

300 g jauhelihaa (tai 400 g halutessaan)

vajaa 1 tl (ruusu)suolaa

kreikkalaista jauhelihamaustetta myllystä muutama kierros

Pinnalle

voinokareita

korppujauhoja

Kuori perunat ja keitä niitä vedessä, kunnes ne ovat kypsiä. Survo perunat muusiksi ja lisää joukkoon maitoa vähän kerrallaan, kunnes muusi on tarpeeksi notkeaa. Mausta suolalla ja voilla. Paista jauheliha kypsäksi ja mausta se suolalla ja jauhelihamausteella. Sekoita jauheliha perunasoseen joukkoon ja levitä seos uunivuokaan. Laita pinnalle muutamia voinokareita ja ripottele päälle korppujauhoja.

Tällä kertaa ruoan kaverina oli salaattia (jäävuorisalaattia, kurkkua, miniluumutomaatteja ja fetaa).

Omenakiisseli

Tämä omenainen kiisseli on tehty omena"jämistä", jotka jäivät jäljelle kun äitini teki niistä syksyllä mehua. Äitini pakasti "omenajämät" annospusseihin juurikin kiisseleitä varten. Samalla tavalla voi hyödyksi käyttää muutkin marja- ja hedelmäjämät mehunteon yhteydessä. Puna- ja mustaviinimarjajämistä saa hyviä kiisseleitä tai vaikka marjapuuroa, kun vaan siivilöi marja/hedelmäjämät keittämisen jälkeen.

Keitin siis vettä, lisäsin omenajämät veteen ja annoin kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Siivilöin omenapalat pois, lisäsin sokeria ja perunajauhoja (jotka oli sekoitettu pieneen määrään vettä ja sekoitin. Maistui ihanan omenaiselle! Minä teen yleensä kiisselit tällaisilla mittasuhteilla: vettä 1 l, marjoja noin 3-4 dl, sokeria maun mukaan ja perunajauhoja 3 rkl + tilkka vettä.

Pinaattipannukakku

Tänään tein tällaista pinaattipannukakkua. Ihan kivaa vaihtelua tavallisille pannareille. Kivan makuista minusta. Lapsista oli taas kiva katsoa uuniin, kun pannariin syntyi hienoja laaksoja ja kukkuloita :) Löysin ohjeen hiljattain jostakin lehdestä, mutta en enää muista mistä. Olin leikannut vaan ohjeen talteen.

Pinaattipannukakku

1 ps (150 g) pakastepinaattia

7 dl kevytmaitoa

3 kananmunaa

2 dl vehnäjauhoja

1 1/2 dl hiivaleipäjauhoja

1 tl (ruusu)suolaa

1/4 dl juoksevaa rasvaseosta (laitoin rypsiöljyä)

Sulata pinaatti huoneenlämmössä tai mikrossa pakkauksen ohjeen mukaan. Vatkaa kierrevispilällä maidon joukkoon munat, jauhot, rasva ja suola. Anna turvota noin 1/2 tuntia. Sekoita joukkoon sulatettu pinaatti.

Kaada taikina leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

Pinaattipannukakun kanssa sopii vaikka raejuusto ja leikkele tai sitten jokin makeampikin, kuten omenahillo.

Broilerinrintaa rakuuna-kermakastikkeessa

Tällaista broileriruokaa tuli tällä kertaa tehtyä. Broilerista tuli ihanan mureaa. Rakuunaa tuleekin aika harvoin käytettyä ruoissa, vaikka hyvän maun antaakin. Ohje on Tammen uusi keittokirja-kirjasta.

Broilerinrintaa rakuuna-kermakastikkeessa

500-600 g broilerinrintaa

1 dl vehnäjauhoja

1 tl (ruusu)suolaa

1/4 tl valkopippuria

1/4 tl paprikajauhetta

Paistamiseen

1 rkl öljyä (laitoin rypsiöljyä)

1 rkl voita

2 dl kuohukermaa (ei ollut, laitoin ruokakermaa)

tilkka vettä

2 tl rakuunaa

pieni sipuli (jätin pois)

pala paprikaa (jätin pois)

Sekoita jauhot ja mausteet ja pyöritä lihapalat seoksessa (minä sivelin mausteet edellisiltana broileripaloihin, annoin maustua yön yli ja kääntelin ne sitten jauhoissa). Kuumenna öljy ja voi paistinpannussa ja ruskista broilerinpalat siinä joka puolelta. Lisää kerma ja sen verran vettä, että broileripalat melkein peittyvät. Lisää rakuuna. Silppua sekaan sipulia ja paprikaa. Hauduta 30-40 minuuttia.

Tarjoile keitetyn riisin tai pastan sekä salaatin kanssa. Minä keitin tummaa riisiä ja lisäksi oli keitettyjä kasviksia.

Mehevä punaherukkapiirakka

Ajattelin tuossa yhtenä päivänä vähän taas tyhjentää pakkasen marjavarastoa. Halusin tehdä jotain helppoa punaherukoista ja löysinkin hyvän ohjeen Melian Monta hyvää hiutaleista-lehtisestä. Tai siinä oli käytetty puolukoita. Voi itse valita mitä marjoja tähän piirakkaan haluaa laittaa. Tässä oli kivaksi vaihteeksi pullapohja.

Mehevä punaherukkapiirakka

Pohja

2 1/2 dl maitoa

1/2 dl sokeria

1/2 tl (ruusu)suolaa

2 tl kardemummaa

noin 6 dl vehnäjauhoja

1 ps kuivahiivaa

75 g margariinia

Päälle

8 dl punaherukoita (tai puolukoita)

sokeria maun mukaan (laitoin 1 dl)

Pinnalle

200 g margariinia

2 dl sokeria (laitoin intiaanisokeria)

5 dl kaurahiutaleita

Lämmitä maito 42-asteiseksi ja sekoita siihen sokeri, suola ja kardemumma. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää taikinanesteeseen. Lisää loput jauhot ja pehmeä margariini. Alusta taikina pehmoisen kimmoisaksi. Painele taikina jauhotetun käden avulla leivinpaperoidulle uunipellille. Anna pohjataikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia.

Survo punaherukat, lisää niihin sokeri ja levitä kohonneelle pohjalevylle. Sulata margariini ja sekoita siihen sokeri ja kaurahiutaleet. Ripottele seos punaherukkasurvoksen päälle. Paista 225-asteisessa uunissa alatasolla noin 15 minuuttia, kunnes pinta on saanut väriä.

MAINOS